maanantai 14. tammikuuta 2008

Shame on me!

Uskomatonta! Postaustaukoa on ehtinyt olla jo niin kauan että ihan kauhistuttaa... No mutta, hyvinä tekosyinä tälle pidän töitä, pääsykokeeseen valmistautumista, harrastuksia sekä omaa rakasta, joka vaatii saada minut itselleen aina silloin tällöin. Anyway, selittelyt sikseen!

Tänä vuonna tein jotain aivan käsittämätöntä, en nimittäin käynyt kertaakaan alennusmyynneissä. Luit oikein, en kertaakaan (jos ei oteta hiomioon Virossa tehtyä pienenpientä alennusmyyntikierrosta). Sitävastoin aion kiiruhtaa kauppoihin heti alejen loputtua katsastamaan uudet kevätvermeet, jotka saapuvat hyllyihin vanhojen rättien tilalle.

Pitkästä aikaa päivän asua pukkaa, tällä kertaa tylsän tummanpuhuva työvaatetus. Tosin päälle heitetään lisäksi kirkkaan väriset fleecet, joten asu ei jää noin synkäksi.


Paksu pooloneule ja kimallepanta: H&M
Avain-kaulakoru: Glitter
Vyö (alla lähikuva): Tuliainen äiskältä ja iskältä
Housut: Boomerang
Kengät: Asos

Ja sitten vielä lähikuva päivän asun D&G:n vyöstä ja lempparikynsilakastani, eli Mavalan SILVERistä.



Sitten pieni kysymys.. Olen pohtinut videopostausta, mutten ole vielä rohkaistunut niin paljoa että näyttäisin naamatauluni, joten mitä mieltä olisitte videopostauksesta, jossa en näytä kasvojani? Olisin vähän niinkuin Charlien enkelten Charlie, josta näytetään aina vartalokuvaa vain kaulasta alaspäin. ;) Voisin esim. esitellä vaatekaappiani niin että kuvaan itse ja selostan jotain humpuukia siihen päälle... Olisiko hyvä idea vai ei?

What do you think?

EDIT Osallistuthan arvontaan?

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

tuokin on ihan hyvä jos et kehtaa kasvoja paljastaa:) olisi kiva nähdä muidenkin videopostauksia!

Anonyymi kirjoitti...

Anna mennä vaan :) videokameralla voi kuvata muutakin mielenkiintoista kun vaan omaa pärstää :D Juuri vaatteita, kotia jne.

cisel kirjoitti...

runway: Itse tykkään myös tosi paljon (erityisesti sinun) videopostauksista, joten olisi mukava sellaisia itsekin tehdä. Katsotaan mitä saan aikaiseksi.. ;)

nelliina: Niinpä, ajattelin juurikin tuota että kyllähän muutakin mielenkiintoista kuvattavaa löytyy kuin vain oma naamataulu. :)